Ihana riiviö-Sylvi! Nyt vihdoin kaikki on selvää ja Sylvin tulo voi olla julkistakin. Sylvi muuttaa Jennin ja Tomin luokse, lähelle Ninniä ja Railia, mutta kyläilee meillä aika ajoin.
Sylvi on mahtipentu, varsinainen riiviö! Se on niin supersuloinen äitinsä tyttö, ettei tuosta naamasta voi erehtyä. Se on myös äärettömän pohjattoman utelias ja uteliaisuus viekin sitä eteenpäin, koska rohkeutta ja itsevarmuutta löytyy! Se vaikuttaa loistavalta harrastuskoiran alulta, josta täpäkkyyttä ei jää puuttumaan. Se on myös sinnikäs, sekä pahassa että hyvässä... Silloin kun se hyökkää 28. kertaa jalkojesi kimppuun se ei välttämättä ilahduta yhtä paljon kun joskus muulloin voisi... Mutta periksi ei anneta! Ulkomuodollisesti se on omasta mielestäni äärettömän tasapainoinen ja lupaavakin neiti.
Sylvin äiti Raili on ihastuttanut minua jo pitkään, sekä luonteensa, että muiden ominaisuuksiensa takia ja jo ennen urosvalintaa, olin tasaisen tappavasti vihjaillut Minnalle, että Railin pentu kiinnostaisi. Urosvalinta vain vahvisti tätä ajatusta. Myös Railin isä Timi on aina valloittanut persoonallaan ja mahdottoman ihanalla luonteellaan. Timi toimii myös työkoirana, lutikkakoirana, joten sen motivaatio ja halu työskennellä on kovaa luokkaa. Railin ja Aqun pennut kun syntyivät, oli pienoinen pettymys, että tyttöjä on vain yksi. Loppujen lopuksi, niin lupaavalta kuin Sylvi vaikuttaakin, suostui Minna sen minulle luovuttamaan. Tästä iso kiitos <3
Railin takaa, löytyy Dina (kuten Vertin ja Vimmankin). Dina löytyy nyt kummankin (toivon mukaan) jalostukseen ajatellun narttuni takaa. Dinahan onkin itsessään äärettömän upea tollerinarttu yksilö ja linjoihin on myöhemmin jalostamalla saatu mukaan lisää myös käyttö- ja työominaisuuksia (mm. Timi, Raili, Aqu, Chase, Nanci). Dina on ollut hieno kantanarttu Minnan jalostustyölle ja ollut hieno periyttäjä, sekä ulkomuodollisesti että terveydeltään pennuille. Näin ollen saankin olla iloinen ja ylpeä näistä kahdesta tytöstä, joista joskus toivottavasti on näitä linjoja jatkamaan! Kiitos myös Minnalle luottamuksesta jo toistamiseen, etten näitä linjoja pilaa.
Valitettavasti Sylvin veljellä todettiin synnynnäinen kehityshäiriö silmissä sen ollessa 4-viikkoinen. Häiriö oli valitettavasti aiheuttanut pennulle sokeuden, sekä sen ettei kumpikaan silmä ollut kehittynyt normaalisti muutenkaan ja Eetu päästettiin vehreämmille niityille noutamaan. Eilen olimme lapsilauman kanssa Lotta Axelssonin vastaanotolla ja Lotta peilasi pennut. Sylvi sekä Sylvin kaikki muut sisarukset ovat nyt peilattu puhtaaksi. Lotan kanssa vielä juttelimme lisää silmän kehityshäiriöstä, ja sen syntymisestä pennulle. Nimenomaan silmä on kehityshäiriöille kuulemma hyvin altis, koska sen syntyminen on niin monimutkainen prosessi. Valitettavan huonoa tuuria, mutta tälläistä luonto välillä on. Alla Sylvi ja Ramos-veli näyttävät vielä mallia, miten tollerielämää kuuluu kuitenkin viettää, menneitä ei murehdita ja huominen on huomenna <3