Tänä vuonna Juhannus ja sen jälkeinen aika meni Vertillä hieman erilaisissa puuhissa. Me muut kun suuntasimme loman alussa mökille, jäikin Vertti kaupunkiin. Tosin sehän olisi vaikka myynyt meidät mieluummin kuin lähtenyt mukaamme ja jättänyt ihanan neidin... Satinka ja Cathy matkustivat Sveitsistä treffaamaan meitä ja kiitokset Claudialle kuin omalla äidilleni, jotka sitten käytäntöä Vertin kanssa täällä hoitelivat meidän lomaillessa. Satinka on ihanan avoin ja iloinen narttu, joka työkseen toimii Sveitsissä lasten terapiakoirana. Satinka on ultrattu kantavaksi ja pentujen on määrä syntyä elokuun lopussa.
Claudian Maxi, täydellisen punakoneen omaava ferraritolleri, johon aikoinani ID-koiria kouluttaessamme ihastuin täydellisesti ja päätin haluta oman tollerini, valitettavasti menehtyi sinä aikana kun Satinka ja Cathy Suomessa olivat. Satinka on Maxin tyttären tytär ja sitä suuremmalla syyllä odotamme Claudian kanssa pentuetta suurella innolla. Yhdistyväthän pentueessa meidän kummankin elämämme punanenäpojat ja Maxin hieno muisto siirtyy taas yhden sukupolven eteenpäin. Siinä ovat meidän syymme ja seuraus. Vertti on nimittäin suora seuraus Maxista, ikinä en varmaankaan tollereihin olisi rakastunut täydellisesti ilman Maxia. Olen siis itsekin tällä upealle koiralle paljon velkaa. Maxi jätti suuren aukon, mutta sitäkin enemmän hienoja muistoja. Maxilla on ollut suuri vaikutus etsijäkoirana (ja myöhemmin lutikkakoirana) kymmenien elämässä, myös minunkin henkilökohtaisessa elämässäni.
Kiitos <3